top of page

Liian paksu perhoseksi

on humoristinen, surumielinen ja haikea rakkaustarina parista, joka hapuillen yrittää löytää yhteisen onnen. Se perustuu Sisko Istanmäen romaaniin, jonka on dramatisoinut Miika Muranen. Näytelmä on soiva draamakomedia inhimillisyydestä, heikkoudesta, vahvuudesta ja rakkaudesta.

1960-luvulle kuvitteelliseen Ruutinojan kylään sijoittuvan näytelmän musiikkina kuullaan 2000-luvun suomalaisten naisartistien lauluja, muun muassa Johanna Kurkela, Paula Vesala ja Maija Vilkkumaa.

Kaisun ja Ernin orastavaan ja hapuilevaan rakkaustarinaan tuo lisähaasteensa Ernin äiti sekä sisar Vivien. Kauppa-apulaisen työssä Kaisu tutustuu myös Ruutinojan kyläläisiin ja heidän tarinoihinsa yrittäen löytää paikkaansa ruutinojalaisena. Taustalla häilyy huoli kaupan kohtalosta ja kylän kuihtumisesta. Katsooko rakkaus kokoa? Pitääkö aina olla vahva vai saako myös heikkouden näyttää? Voiko rakkauden ja oman paikkansa löytää sieltä, mistä sitä vähiten odottaa?

Perinteinen naisihanne saa Kaisun kyydissä uusia muotoja. Onko Kaisulla muita vaihtoehtoja kuin olla rehellisesti oma itsensä?

 

Ohjaaja Jukka Alanko

Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry.

Musiikillinen

Aavistus adventtia

Hartolan kirkossa sunnuntaina 27.11.2022 klo 18.

Laskeutuminen joulunodotuksen tunnelmaan Kuurina Teatterin johdattamana. Joulun sanoma leijailee maasta taivaisiin ja aika-avaruuksiin... Lauluja on terästetty Raamatun runoudella.

 

VAPAA PÄÄSY!

Kolehti hartolalaisten lapsiperheiden joulumuistamisiin

                      

karina.png

On kesäyö

Kuurina Teatteri on 30-vuotisen taipaleensa aikana esittänyt yhteensä 38 näytelmää. Rakastetuimpia ja suosituimpia vuosien varrella ovat olleet musiikkinäytelmät. Siksipä meneillään olevan 31-juhlavuoden kesänäytelmäksi oli luonnollista valita juuri musiikkinäytelmä.

Sota-ajan jälkeinen iskelmämusiikki koki uuden tulemisensa 1980-luvun puolivälissä Topi Sorsakosken ja Agentsin löytäessä toisensa. Vanhat iskelmät saivat alleen Esa Pulliaisen sovittamana beat-kompin ja rautalankasoundin. Lavat täyttyivät kuulijoista ja Topi Sorsakoski (oikealta nimeltään Pekka Tammilehto) lauloi itsensä suomalaisten sydämiin, hänen äänessään kehuttiin olevan samanlaista taikaa kuin Olavi Virralla.

”On kesäyö” -näytelmä on fiktiivinen kertomus kahden suomalaisen viihdetaiteen legendan, Olavi Virran ja Topi Sorsakosken, kohtaamisesta. Samalla kertomus kuljettaa katsojan läpi Sorsakosken elämän liittäen mukaan vaiheita Virran elämästä. Unohtumattomat sävelet, muistot ja huumori siivittävät musikaalin eloon, iloon ja elämään.

 

Ohjaaja, Jukka Alanko


On kesäyö - käsikirjoitus Heikki Paavilainen

Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry.

on_kesäyö_koevedos_2.jpg
bottom of page