perustettiin perinteikkään kulttuuripitäjän omaksi teatteriksi vuonna 1990. Kotitaloksi ja -näyttämöksi tuli luonnollisesti Sysmän Teatteritalo. Teatteritalon rakennutti Sysmän Säästöpankki vuonna 1898. Rakennus toimi pankkitalona vuoteen 1938 saakka ja suojeluskuntatalona vuoteen 1944. Tämän jälkeen taloa on kutsuttu Teatteritaloksi. Kuitenkin jo alkuperäisenä rakennustarkoituksena on myös ollut tarjota paikka kulttuurin ja sivistyksen harjoittamiselle. Kirjasto ja Marttayhdistys toimivat alusta asti rakennuksessa ja siitä muodostui pian koko kylän kulttuurikeskus. Tanssit, kirjallisuus, näytelmät, liikuntaa jne. ovat siis kuuluneet Teatteritalon ohjelmaan jo heti rakennuksen valmistumisesta lähtien. (Kare 1998.)
Tärkeämpää kuitenkin kuin tilat ovat teatterin tekemisessä ihmiset. Teatterin tekeminen lähtee ihmisten intohimosta ja halusta kertoa katsojille ja kuulijoille jotain, mitä he kulloinkin haluavat välittää. Kuurina Teatterin perustamiskokouksessa olivat läsnä mm. Erkki ja Eija Laaksonen, Hannu ja Päivi Virolainen, Eija Nurminen ja Markku Nieminen. Ensimmäinen näytelmä Mirja Kurjen Sipuli sai ensi-iltansa Erkki Laaksosen ohjaamana kesällä 1991. Kaikkiaan Erkki Laaksonen on ohjannut Kuurina Teatterin lavalle 26 näytelmää ja yhteistyössä 5 näytelmää. Erkki Laaksonen on eittämättä ollut Kuurina Teatterin kantava voima menneet vuodet tarjoten nykyisille teatterilaisille esimerkin tinkimättömästä teatterin tekemisestä.
Ensimmäisestä kokouksesta alkaen kuurinalaisten lähtökohtana on ollut halu tehdä laadukasta, mielenkiintoista ja hyvää harrastajateatteria. Teatteri on paikka, joka kutsuu ihmisiä kokoontumaan yhteen, toiset harjoittelemaan esitystä, toiset taas katsomaan valmista esitystä. Teatterin tekeminen, jos mikä, on yhteisöllistä. Parhaimmillaan teatteriväen ja yleisön välille syntyy jotain mystistä, yhteinen kokemus, yhteys. Kautta aikain ihmiset ovat kokoontuneet nuotioiden äärelle kertomaan tarinoita ja esiintymään toisilleen. Aina yhteisöissä on ollut myös komeljanttareita, jotka ovat panneet itsensä likoon toisten tutkivien silmien alle. Tätä halua, rohkeutta ja alkuvoimaa on löytynyt ja löytyy edelleen myös Sysmästä.
Tänä päivänä Kuurina Teatteri on vakiinnuttanut toimintansa yhtenä paikallisista kulttuurin tarjoajista. Talvisin näytelmäpiiri kokoontuu Itä-Hämeen opiston kansalaisopiston alaisuudessa ja vähintäänkin kesäksi valmistellaan näytelmä. Kesäteatterin tarjoaminen paikkakunnalle onkin ollut yksi keskeinen ajatus teatterin perustamisesta lähtien. Luonnollisesti vuosien varrella on tehty muutakin, valmistettu lauluiltoja, tehty lapsille suunnattua ohjelmistoa jne. Vuosi 2024 on Kuurina Teatterin kolmaskymmeneskolmas. Se on harrastajateatterille kunnioitettava luku ja kertoo siitä suuresta palosta, jota tekijät ovat tunteneet teatteria kohtaan.
Menneinä vuosina kuurinalaiset ovat tarjonneet katsojille tulkintoja historiasta tähän päivään, draamaa ja huumoria musiikilla höystäen. Teatterin suurinta taikaa lienee, että esitys on aina ainutkertainen. Kun ovet avataan ja yleisö sekä teatterilaiset kohtaavat, taikapiiri on valmis. Miten Kuurina Teatterin tarina jatkuu? Se selviää tulemalla teatteriin.
Lähteet:
Kare, V. 1998. Sysmän Teatteritalo: Historiikki. Sysmä: Sysmän kehitys Oy.